Äänestys

Miten lauantaina käy?
 
Sunnuntaina tärkeät pelit [27.1]

     Tulevana sunnuntaina FBCP pelaa Leaf Areenalla kaksi 5. divisioonan ottelua. Vastassa ovat sarjan kolmonen VL-Team ja nelonen SBS Kesäterä.
     Iltapäivän ensimmäinen ottelu on SBS Kesäterää vastaan. Vaikka FBCP:n ja Kesäterän lähihistoria (kahden viime pelin maaliero 16-0 FBCP:n hyväksi) ei anna paljon toivoa Kesäterälle, tulee ottelusta luultavasti tiukka. Edelliset ottelut ovat olleet tasaisia siihen asti että FBCP on saanut maalihanat auki. Ja kuten KT:n sarjasijoitus näyttää, ei peliin voi lähteä takki auki.
     Päivän toinen vastustaja VL-Team vei kauden ensimmäisen kohtaamisen lukemin 5-3. Edellisen pelin perusteella VL-Team on pitkälti riippuvainen yhdestä miehestä, viime pelissä FBCP:tä vastaan kaksi maalia tehneestä Antti Keskitalosta. Tämän miehen kuljetukset kun saadaan pois, on FBCP ottelussa vahvoilla.
     Rosterista poissa ovat näillä näkymin vain Jyri Lehto ja Henri Filatoff. Tilanne voi tosin muuttua kahden päivän kuluessa suuntaan tai toiseen. Jos FBCP vie molemmat pelit nimiinsä sunnuntaina, on nousu Neloseen katkolla jo seuraavassa turnauksessa kotiyleisön edessä Paraisilla. Siinä pitäisi olla tarpeeksi panosta ja motivaatiota sunnuntaille!

 

Keitä on paikalla?

Sivustolla on 8 vierasta
original solarflare design by rhuk
Rastashop Rastashop